A

Aes Sedait ovat Ainoaa Mahtia käyttävien naisten järjestö. Aes Sedait ovat ihmisiä, jotka ovat opetelleet käyttämään Ainoaa Mahtia. Maailman murtumisen jälkeen kaikki Aes Sedait olivat olleet naisia. Heidän järjestönsä päämaja on jo pitkään ollut Tar Valonin kaupungissa sijaitseva Valkoinen torni. Aes Sedaitten johtaja on Amyrlinin istuin, joka on useita kuninkaita ja kuningattaria mahtavampi. Aes Sedain kasvoilta ei voi lukea ilmeitä tai ikää. Aes Sedait näyttävät nuorilta riippumatta todellisesta iästä.

Aikakirjain Pitäjä toiseksi korkea-arvoisin Aes Sedai. Avustaa Amyrlinin istuinta.

Ainoa Mahti on voimaa jota kanavoijat "ammentavat" Tosilähteestä. Mahtia käyttäviä ja sen käytön osaavia ihmisiä kutsutaan kanavoijiksi. Vain harva voidaan opettaa hallitsemaan sitä, ja vielä harvemmilla kyky on myötäsyntyinen. Kanavoimiseen liittyy joitakin riskejä: kanavoija voi menettää kykynsä tai jopa kuolla. Tämän takia Aes Sedaiksi pääsyyn vaaditaan monen vuoden koulutus, että oppii hallitsemaan Ainoaa Mahtia. Aes Sedait muuttuvat iättömiksi kasvoiltaan kanavoinnin johdosta. Ainoalla Mahdilla on miehinen (saidin) ja naisellinen (saidar) puolensa. Kaikki Aes Sedait ovat naisia, kun taas kanavoimaan pystyviä miehiä kutsutaan Asha’maneiksi.

Aes Sedait ovat jakautuneet ryhmiin, joita kutsutaan ajaheiksi. Ajaheita on seitsemän: Punainen, Vihreä, Harmaa, Ruskea, Keltainen, Sininen ja Valkoinen (suurimmasta pienimpään). Jokainen ajah on suuntautunut eri asioihin ja jokainen Aes Sedaiksi kohotettu saa itse valita mieleisensä ajahin (pääsyä ajahiin pitää anoa).

    Punainen ajah on omistautunut vahtimaan Asha’maneja. He saavat sitoa kaitsijoikseen ainoastaan Asha’maneja, mutta monet tyytyvät olemaan ilman kaitsijaa, koska niin on ollut useita satoja vuosia ennen Asha’man-villitystä. Punaisilla ei ole yleensä ystäviä oman ajahinsa ulkopuolella.

    Vihreä ajah kutsuu itseään taistelu-ajahiksi. Vihreän ajahin Aes Sedailla voi olla useita kaitsijoita. Heidän pääasiallinen tehtävänsä on trollokkien, myrddraalien yms Pimeän Valtiaan joukkojen tuhoaminen.

    Harmaa ajah on harmoniaan ja yhteisymmärrykseen pyrkivä ajah. He ovat kuuluja neuvottelu- ja sovittelutaidoistaan sekä lain tuntemuksestaan.

    Ruskea ajah on omistanut elämänsä tiedon hankintaan. He ovat Ajan pyörän maailmassa meidän maailmaamme vastaavia tutkijoita. Heidän sanotaan tietävän kaikesta enemmän kuin kukaan muu.

    Keltainen ajah on ainoastaan Parantamisen lahjaan omaavien Aes Sedaitten ajah. He ovat keskittyneet erilaisten parannuskeinojen etsimiseen. Kaikki Parantamaan kykenevät eivät liity ajahiin, mutta vahvimmat liittyvät yleensä poikkeuksetta.

    Sininen ajah vaalii oikeutta ja omia päämääriään. Vaikka he ovat toiseksi pienin ajah, heillä on paljon vaikutusvaltaa. Heillä on suurin ja laajin Aes Sedain verkosto (verkosto koostuu urkkijoista, jotka raportoivat Aes Sedailleen säännöllisin väliajoin tai aina kun jotain erikoista tapahtuu, urkkijat eivät yleensä ole Aes Sedaita).

    Valkoinen ajah pyrkii ajattelemaan kaiken loogisuuden kannalta. He paneutuvat filosofiaan ja totuuden etsintään. Valkoinen ajah ei välitä muiden ajahien kiistoista, eikä heillä ole tilaa sydämessään tunteille.

    Musta ajah on Pimeän Valtiaan puolelle siirtyneiden Aes Sedaitten ajah, vaikka he eivät sitä julkisesti kerro. He ovat rikkoneet vannomat valansa vannomalla niiden tilalle Pimeän Valtiaan valat. Musta ajah ei ole virallinen ajah.

Amyrlin johtaa Aes Sedaita. Amyrlinin istuimen valitsee Tornisali - Aes Sedain ylin neuvosto - johon kuuluu 3 edustajaa kustakin 7 ajahista.

Asha’man on miespuolinen Aes Sedai. He pukeutuvat mustiin vaatteisiin. Kauluksesta löytyy hopeinen miekka ja punakultainen lohikäärme. Saavat sitoa (tässä pelissä) vain punaisia Aes Sedaita. Asuvat Mustassa tornissa pääasiallisesti.

B

Baijan'm'hael hoitaa asha'manien koulutuksen. Järjestää sotureiden ja vihkiytyneiden opetuksen.

E

Esijärkeilijä on Valkoisen ajahin johtajan arvonimi.

Esikutoja on Keltaisen ajahin johtajan arvonimi.

Esivalitsija on Sinisen ajahin johtajan arvonimi.

K

Kaitsija on Aes Sedaihin sitoutunut soturi (mies tai nainen) tai asha’man. Sitominen on Ainoan Mahdin ilmentymä, joka antaa kaitsijoille ylivertaisia voimia, kuten kyvyn parantua tavallista nopeammin, tulla toimeen pitkiä aikoja ilman ruokaa, juomaa tai lepoa, sekä aistia kaukaa Pimeän valtiaan kosketus. Niin kauan kuin kaitsija on elossa, oli hän kuinka kaukana tahansa, Aes Sedai johon hän on sitoutunut tietää sen. Aes Sedai tietää kaitsijansa kuollessa tämän tarkan kuolinhetken ja -tavan, muttei tiedä missä tai kuinka kaukana kaitsija on.

Kelpuutettujen helmoissa on kaikkien seitsemän ajahin värit, vaikka puku muuten onkin valkoinen. He pukevat mekon heti testistä selvittyään. Kelpuutetut saavat poistua Tornista, mutta vain Tar Valonin alueelle. He saavat: isommat ja mukavammat makuuhuoneet kuin noviisit,  kanavoida ilman valvontaa ja tietyissä rajoissa valita opintonsa aiheet. He saavat myös kantaa Suuren Käärmeen sormusta (vasemman käden keskisormessa). Kun kelpuutettu rikkoo sääntöjä, hänelle annetaan rangaistus, joka on aina pahempi kuin noviisien rangaistukset.

Kenraalikapteeni on Vihreän ajahin johtajan arvonimi, jonka vain vihreät tietävät.

Koettelemus: Noviisi menee ter’angrealiin, missä hänen pahimmat pelkonsa näytetään. Hän kävelee ter’angrealin läpi kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla hän näkee menneisyytensä pelon, toisella kerralla nykyisyyden pelkonsa ja viimeisellä kerralla tulevaisuutensa pelon. Koettelemuksen aikana ei pitäisi käyttää Ainoaa Mahtia. Tapahtumat tuntuvat todelliselta ja pystyvät vahingoittamaan pelon kohdetta. Ennen kuin noviisi saa kelpuutetun arvon, hänen tulee läpäistä testi. Peloistaan ei ole pakko kertoa kenellekään. Koettelumksesta saa kieltäytyä kaksi kertaa, mutta kolmannen kerran jälkeen lähetetään jo pois Tornista. Jos noviisi puolestaan kieltäytyy testin aikana, hänet lähetetään oitis pois Tornista. Ter’angrealiin mennään sisälle alasti ja ilman minkäänlaisia apuvälineitä. Ennen kuin noviisi astuu ter’angrealiin hänelle kerrotaan, että tie pois ilmestyy vain kerran ja poispääsyä varten täytyy pysyä lujana. Kun noviisi on palannut viimeisen kerran, hän on kelpuutettu.

Kokelas on henkilö, josta tulee kaitsija. Kokelaat harjoittelevat taistelua ja tekevät töitä Valkoisessa tornissa. Ennen kohoamistaan kaitsijaksi he viettävät 5 vuorokautta Turmion maassa yksinään ja sieltä selviytyneet kohoavat kaitsijoiksi.

Kun koulutukseen saapuu tyttö tai nuori nainen, häntä kutsutaan noviisiksi. Noviisivaihe kestää useita vuosia (tässä pelissä vähintään 0,5 vuotta), minkä jälkeen kohotaan kelpuutetuksi. Kelpuutusvaihe kestää myös useita vuosia (tässä pelissä vähintään 0,5 vuotta), minkä jälkeen voi kohota Aes Sedaiksi. Aes Sedait opettavat kanavoimisen lisäksi myös erinäisiä muita asioita, mutta kanavoimisen oppiminen on pääasiallinen Valkoiseen torniin tulon syy. Niin kelpuutetuksi kuin Aes Sedaiksi kohoamista edeltää testi, joka karsii porukkaa pois. Testeistä voi kieltäytyä, mutta etenemään ei pääse ennen kuin testit on läpäisty. Kun nainen on kohotettu Aes Sedaiksi, hän vannoo kolme valaa: 1. hän ei enää valehtele, 2. hän ei tee Mahdilla asetta ja 3. hän käyttää Ainoaa Mahtia aseena vain itsepuolustukseksi.

Kuukausi sisältää 28 päivää. Kuukaudet järjestyksessä: Taisham, Jumara, Saban, Aine, Adar, Saven, Amadaine, Tammaz, Maigdhal, Choren, Shaldine, Nesan ja Danu, mutta nimiä käytetään lähinnä virallisissa asiakirjoissa.

M

M'hael on asha'manien vastine Amyrlinille. M'haelin tehtävät ovat jokseenkin samanlaisia kuin Amyrlininkin.

Myrddraal on varjonsikiö. Myrddraalit ovat trollokkiarmeijoiden komentajia. Heillä ei ole silmiä, mutta he näkevät silti erittäin hyvin niin valossa kuin pimeässäkin. Lisäksi heillä on Pimeän valtiaalta saatuja voimia, kuten lamaannuttaa katseensa kohde pelosta. Veri syövyttää terästä, jos sitä ei puhdisteta heti.

N

Noviisi on nainen tai tyttö, joka saapuu Valkoiseen Torniin Noviisit pukeutuvat täysvalkeaan kaapuun. Noviisina oleminen tehdään epämukavaksi ja hankalaksi. Heille annetaan pieni huone, jossa on vain epämukava sänky. Yhdessä huoneessa asuu kaksi noviisia. Noviisien askareisiin kuuluvat erilaiset siivoamis- ja muut raskaat työt.. Heille annetaan myös kanavoimiseen opetusta, mutta myös moneen muuhunkin aineeseen: Historia, politiikka ja Vanha Kieli (riippuen vähän adminin mielikuvituksesta). Noviisi ei missään tapauksessa saa kanavoida ilman Kelpuutetun tai Aes Sedain valvontaa, mutta hyvin monet rikkovat tätä sääntöä, vaikka kiinnijäämisestä saakin rangaistuksen. Yksikään noviisi ei saa poistua Tornin alueelta ellei joku Aes Sedai sitä nimenomaa käske.

O

Ogierit ovat ei-inhimillistä alkuperää. Heidän kansalleen tyypillisiä ominaisuuksia ovat suuri pituus (miespuolisen aikuisen keskimitta on kolmisen meriä), leveä, kuononkaltainen nenä ja pitkät tupsukorvat. Ogierit elävät steddingeissä (=ogierien kotipaikka, jossa ei voi käyttää Ainoaa Mahtia tai edes aistia Tosilähdettä). Ogier, joka on liian pitkään poissa steddingistä sairastuu ja viimein kuolee. Ogierit tunnetaan taitavina kiviseppinä, vaikka he itse pitävät kiven työstämistä vain yhtenä maanpaossa opittuna taitona, joka ei ole niin tärkeää kuin steddingin puiden hoivaaminen. Ogierit ovat hyvin kiinnostuneita tiedosta. Heidän elinikänsä on yleensä vähintään kolme tai neljä kertaa pidempi kuin ihmisten.

S

Soturi vastaa Valkoisen tornin noviisia. Opiskelevat kanavointia ja taistelua.

T

Testaus, jonka suoritettuaan kohoaa Aes Sedaiksi. Testissä punotaan sata eri punosta toisten yrittäessä häiriköidä. Kukaan ei selviä testistä vahingoittumattomana ja moni on jopa kuollut siihen. Testauksen jälkeen hengissä selvinneet Parannetaan ja viedään jonnekin yöksi yksin ja tulevan Sedain odotetaan valvovan koko yön mietiskellen. Seuraavana päivänä on seremonia, jossa vannotaan valat .

Trollokit ovat varjonsikiöitä. Valtaisa, villi ja vihainen sekoitus ihmistä ja eläintä. He ovat ovelia ja petollisia, ja tappavat huvikseen. Heidät jaetaan 12 heimojen kaltaiseen osastoon. Alla on lueteltu kyseiset heimot ja osalle on pistetty tunnuksetkin näkyviin.

   ahf'frait: hopeinen pyörre

   al'ghol: koukullinen kirves

   bhan'sheen: tikarikallo

   dha'vol: sarvikallo

   dhai'mon: rautanyrkki

   dhjin'nen: viikatemiekan halkaisema kallo

   ghar'gael: ihmiskallojen keko

   gho'hlem

   ghol'hlin

   ghraem'lan: haaroittuva salama

   kno'mon: punainen, veritahrainen nyrkki

   ko'bal: verenpunainen kolmikärki

Tsorovan'm'hael on asha'manien vastine Aikakirjain Pitäjälle. Tehtävät ovat samat kuin Aikakirjain Pitäjälläkin.

V

Vihkiytynyt vastaa Mustassa tornissa Valkoisen tornin kelpuutettua. Opiskelevat kanavointia ja taistelua. Pyrkivät käyttämään Mahtia kaikessa, mitä tekevät. Kauluksessa pelkästään hopeinen miekka.

Viikko on 10 päivän mittainen.

Ainoassa Mahdissa käytetään viittä voimaa: tuli, maa, vesi, ilma ja henki. Miespuolisilla kanavoijilla on yleensä vahvimmat tuli ja maa, naispuolisilla ilma ja vesi. Hengen voimassa miehet ja naiset ovat yhtä vahvoja. Voimia käytetään sekä erikseen että yhdessä. Yleensä Aes Sedailla tai Asha’manilla ei ole enempää kuin kaksi vahvaa elementtiä.On perin harvinaista, että Aes Sedai olisi vahva useammassa kuin kahdessa voimassa.

Vuosi koostuu 13 kuukaudesta.

Y

Ydin on Mustan ajahin järjestäytymisen perusyksikkö, käytännössä solu. Ydin muodostuu kolmesta sisaresta, jotka tuntevat toisensa, ja jokainen ytimen jäsen tuntee vielä yhden ylimääräisen mustan sisaren.

Ylikirjuri on Harmaan ajahin johtajan arvonimi.

Etusivulle